JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Suomalaisen tietoturvayritys Nixun joukkue Team NX on sijoittunut toiseksi vuosittain järjestettävässä kyberturvallisuuden Global Cyberlympics -kisassa. Siinä joukkueet haastetaan ratkaisemaan erilaisia hakkerointiin ja tietoturvaan liittyviä tehtäviä.

Kyberolympialaiset on haastanut jo vuodesta 2012 alan osaajia ja aiheesta kiinnostuneita eri puolelta maailmaa kamppailemaan toisiaan vastaan esimerkiksi digitaalisessa forensiikassa, web-sovellusten ja järjestelmien haavoittuvuustutkinnassa, haittaohjelmien analysoinnista sekä muissa teknistä osaamista vaativissa tehtävissä. Kilpailussa tiimit suorittavat sarjan haasteita, joiden sisältö vaihtelee aihealueiden välillä vaatien luovaa ajattelua ja kokemusta alan eri osa-alueilta.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui peräti yli 130 joukkuetta ympäri maailmaa, joista finaaliin pääsivät maanosien kaksi parasta joukkuetta sekä viime vuoden voittaja. Finaalipaikkaa tavoitellessaan Nixun kuuden hengen asiantuntijatiimi kohtasi kovan vastuksen mm. suurten teknologiayritysten tiimeistä, mutta selvitti lopulta tiensä palkintosijalle.

Euroopan taso oli tänä vuonna erittäin kova, mistä kertoo myös se, että kilpailun ensimmäinen ja toinen sija menivät kummatkin eurooppalaisille joukkueille. Voiton nappasi SectorC ja hopeasijan Nixun Team NX. Pronssisija meni Australiaan TSS-joukkueelle.

- Hoppee ei oo häppee! Palkintosijoitus kovatasoisessa kisassa kuvastaa hyvin Nixun asiantuntijoiden rautaista ammattitaitoa, sinnikkyyttä ja ennen kaikkea intohimoa kyberturvaa kohtaan. Mahtavaa oli myös joukkueemme kokoonpano, jossa yhdistimme kovia osaajia tulevaisuuden lupauksiin. Tämä menestys juhlistaa hienosti Nixun 30-vuotista taivalta tietoturvan parissa, hehkuttaa Nixun toimitusjohtaja Petri Kairinen.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template