JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Zürichin yliopiston (UZH) fyysikot tutkivat uuden luokan topologisia eristeitä, joiden johtavat ominaisuudet ovat kiteiden reunoilla niiden pinnan sijaan. Tutkimusryhmä, joka koostui UZH:n tutkijoiden lisäksi kansainvälisistä kollegoista, kutsuvat uutta materiaaliluokkaa "korkeamman asteen topologisiksi eristeiksi".

Johtavien reunojen epätavallinen vahvuus tekee nämä eristeet erityisen mielenkiintoisiksi. Topologisten elektronien virtausta ei voida pysäyttää häiriöillä tai epäpuhtauksilla. Jos epätäydellisyys pääsee virran tielle, se yksinkertaisesti virtaa epäpuhtauden ympärillä.

Lisäksi kiteen reunoja ei tarvitse erityisesti valmistaa sähkövirran johtamiseksi. Jos kide rikkoutuu, uudet reunat kuljettava myös automaattisesti virtaa. – Yksi mielenkiintoisimmista seikoista on se, että sähköä voidaan ainakin teoriassa johtaa ilman häviötä, sanoo UZH:n professori Titus Neupert.

Tutkimus tukeutuu enimmäkseen teoreettisiin näkökohtiin. Tutkijat ovat tosin ehdottaneet tina-telluridia ensimmäisenä yhdisteenä näiden uusien ominaisuuksien osoittamiseksi.

Tutkijat toivovat, että tulevia korkeamman asteen topologisista eristeistä valmistettuja nanolankoja voidaan käyttää johteiksi sähköisissä virtapiireissä. Niitä voitaisiin yhdistää magneettisten ja suprajohtavien materiaalien kanssa ja käyttää kvanttitietokoneiden rakentamiseen.

Aalto-yliopiston tutkijat ovatkin jo julkaisseet tuloksia topologisten suprajohteiden ja eristeiden soveltamisesta. Tutkijoiden mukaan niitä voisi hyödyntää häviöttömissä komponenteissa, joita tarvitaan kvanttitietokoneisiin.

Topologisten suprajohteiden reunoja pitkin kulkee virran lisäksi erikoisia Majorana-hiukkasia, joiden uskotaan voivan toimia kvanttitietokoneiden peruslaskentayksikköinä eli kvanttibitteinä.

Tähän asti topologiset materiaalit on pitänyt räätälöidä ja järjestää täydellisen säännöllisiksi hilarakenteiksi. Nyt on osoitettu, että täysin sattumanvaraisesti muodostuneen materiaalin voi saada toimimaan topologisena suprajohteena.

- Topologisien suprajohteiden valmistaminen ja mahdollinen teollinen tuotanto voisi olla nykyisiä menetelmiä huomattavasti helpompaa, nopeampaa ja halvempaa, toteaa tutkimusryhmän johtaja, dosentti Teemu Ojanen.

Rutgersin yliopiston johtama fyysikkojen ryhmä on puolestaan kokeillut magneettista topologista eristettä. Kehitetty materiaaliyhdistelmä voi käyttäytyä kuin magneetti ja johtaa sähköä alhaisessa lämpötilassa ilman energiahäviötä. Tutkijoiden mukaan sitä voisi ainakin periaatteessa käyttää piipiirien elektronisiin yhteyksiin ja kvanttitietokoneen rakentamisessa.

Veijo Hänninen
Nanobittejä 12.6.2018

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Mitä IoT-rauta vaatii?

Pärjätäkseen IoT-markinoilla laitevalmistajien täytyy oppia innovoimaan nopeammin. IoT-sovelluksien kirjo on loppumaton ja menestyvät yritykset antavat kehittäjilleen mahdollisuuden jatkuvasti tunnistaa ja toteuttaa uusia ja yhä hyödyllisempiä tapoja valjastaa käyttöön antureita, monitoroida erityyppistä dataa ja ohjata laitteiden ekosysteemejä.

Lue lisää...
 
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
ETN_fi Nokialle 2+ mrd euron sopimukset kiinalaisoperaattorien kanssa. https://t.co/LJ6OPq0kb7
ETN_fi Mercedes voittaa jatkossa F1- ja sähköformulakisoja On Semin tehonhallintatekniikalla. VB77 for WDC in 2019! https://t.co/EjpdlTQwop
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
 
 

ny template