JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Tekniikkamessuilla on asiaan kuuluvaa, että vieraille tuodaan uusia mahdollisuuksia tuotteisiin ja tekniikoihin tutustumiseen. Tällä kertaa Teknologia-messuilla uutta on keinotodellisuus. Messuvieraiden käyttöön tulleen AR-sovelluksen on koodannut Immersal, jonka taustalta löytyy esimerkiksi ZenRoboticsin perustaja, tekoälyn pioneeri Jufo Peltomaa.

Immersalin sovelluksen turvin voit nähdä messuhalleissa 6 ja 7 mitä mielikuvituksellisimpia asioita, osallistua peleihin ja jahdata vaikka jättiläismäistä valasta. AR-maailmassa voit myös etsiä haluamasi osaston, vessat tai ravintolan ja suunnistaa sinne interaktiivisesti, aivan kuten esimerkiksi auton gps:llä.

Automaatioyritys Beckhoffin osastolla Immersalin avulla voi tutustua yhtiön tuotteisiin. AR-tekniikka todella tuo lisää tuote-esittelyyn. – Esimerkiksi servomoottorin voi sovelluksella levittää osiinsa, kehui Beckhoffin toimitusjohtaja Mikko Uuskoski.

Jufo Peltomaan mukaan AR-sovellus on saanut paljon hyvää palautetta. – Eräs henkilö kehui rakastavansa sovellusta, koska sen avulla löytää kaiken, Peltonen naurahtaa.

Peltomaan mukaan sovellus on jo osoittanut, että tekniikka toimii ja sille löytyy kaupallista potentiaalia. Jatkossa tavoitteena on viedä AR-tekniikka ainakin messuhalleihin Pohjoismaissa ja vähittäiskauppoihin. Sen jälkeen on tietysti vuorossa kansainvälinen läpimurto.

Puutteitakin vielä on. Tällä hetkellä sovellus paikantaa sijaintinsa markkeritaulujen avulla, joten siihen pitää keksiä parempi ratkaisu. Esimerkiksi tämän hetken bluetooth-majakat eivät siihen sovi. – Tarvitsisimme paikkatiedon ja suunnan 60 kertaa sekunnissa, Peltonen kuvaa tarvetta.

Älypuhelimen ruutu ei ehkä ole paras mahdollinen alusta AR-sovellukselle. Jo tabletilla tekniikka pääsee paremmin oikeuksiinsa. Mutta milloin on yleistä, että messuhallissa kuljetaan AR-lasit päässä? Teknologia19-messuilla jo?

- En uskalla sellaista ennustaa. Tosin eihän sitä tiedä, vaikka Apple toisi joulumarkkinoille omat AR-lasinsa, Peltonen miettii.

Lasit tarkoittaisivat, että Immersal joutuisi koodaamaan käyttöliittymän uusiksi, mutta tätä Peltonen ei pidä isona juttuna.

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Älykkäämpi Bluetooth liittää miljardit laitteet verkkoon

IoT-laitteiden pitää olla kiinni verkossa jatkuvasti. Lisäksi niiden pitää kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Tämä onnistuu Bluetooth Smartilla.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template