JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Suomalainen ledivaloputkien valmistaja Valtavalo tehostaa toimintojaan Ruotsissa. Yritys on toiminut Ruotsissa vuodesta 2015, ja saavuttanut siellä merkittävää kasvua. Nyt Valtavalo on perustanut Ruotsiin sivutoimipisteen, jonka toimitusjohtajana on aloittanut Valtavalon palveluksessa aiemminkin toiminut pitkän linjan valaistusosaaja Martin Persson.

Ruotsin sivutoimipisteen on määrä työllistää Persson mukaan lukien viisi henkilöä vielä vuoden 2017 aikana ja jatkaa nopeaa kasvua tulevina vuosina. Ruotsissa menestyksekkäästi Valtavalon jälleenmyyjänä toimineen Nurpak AB:n Lars ja Henrik Rundqvist siirtyvät myös syyskuusta alkaen Valtavalon palvelukseen. Lisäksi Valtavalo on rekrytoimassa kahta avainasiakaspäällikköä vahvistamaan myyntiä.

- Voimakkaan kasvun hakeminen Ruotsista on meille luonteva seuraava askel. Maa on lähellä ja meillä on maassa vankka asiakaspohja ja jo pitkään jatkunut hedelmällinen yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa, Valtavalo Oy:n toimitusjohtaja Markku Laatikainen kertoo.

Valtavalo valmistaa valoputkensa Suomessa omassa tuotantolaitoksessa Kajaanissa. Erityisesti teollisuusasiakkaiden käyttämää ja useita vertailuja voittanutta yrityksen lippulaivatuotetta, erittäin pitkäikäistä G-sarjan LED-valoputkea, on valmistettu Suomessa vuodesta 2012 alkaen. Vuoden 2016 loppupuoliskolla Kajaanin tuotantotiloihin pystytettiin toinen täysautomaattinen linjasto uutta ammattilaisille suunnattua E3-valoputkea varten. Linjastojen yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 2 miljoonaa ledivaloputkea vuodessa.

Valtavalon tuoterepertuaari kattaa kaikki ammattivalaistuksen tarpeet, kun puhutaan perinteisen loisteputken korvaamisesta. Uudis- ja saneerauskohteisiin Valtavalo voi puolestaan toimittaa ledivaloputket yhdessä soveltuvan valaisinrungon kanssa. Valaisinrunkoja on kaikkeen ammattikäyttöön toimistovalaistuksesta maatalouteen tai teollisuuteen.

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Mobiililaitteiden jännitenotkahdukset voidaan estää

Buck-boost-muuntimen hyödyntäminen esiregulaattorina mobiililaitteessa tarjoaa vakaasti säädetyn väyläjännitteen alijärjestelmien käyttöön. Esiregulaattori estää hetkelliset jännitenotkahdukset, kun akun napajännitteessä esiintyy vaihtelevan kuormavirran aiheuttamia jännitepudotuksia. Samalla se tarjoaa koko järjestelmälle entistä korkeamman hyötysuhteen.

Lue lisää...
 
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
ETN_fi Risto Siilasmaa of Nokia: Why you should study AI and Machine Learning and how I did it https://t.co/ifOQ9CtGn0
ETN_fi Electronics integrated in wooden panels? See https://t.co/9VcZEajv4l @TactoTek
ETN_fi 60% of iPhone X users feel that Face ID is better than Touch ID. Have you found Face ID to be an adequate successor… https://t.co/I2Lkl2dHVV
ETN_fi AI-puhelin tulee jatkuvasti älykkäämmäksi. See https://t.co/8D1pMumaYH @HuaweiMobileFI
 
 

ny template